Norja on markkina, jonka viejät useimmin hoitavat väärin olettamalla, että Eurooppa on yksi menettely. Se ei ole EU:n jäsen, maatalous on sen ETA-sopimuksen ulkopuolella, ja vaikka sen elintarviketurvallisuussäännöt ovat käytännössä EU:n sääntöjen mukaisia — mikä tekee teknisistä standardeista rauhoittavan tuttuja — tulli- ja rekisteröintireitti on todella erillinen. Norjalaisen lähetyksen käsitteleminen EU-lähetyksenä eri osoitteella on yleisin tapa menettää useita viikkoja.
Rekisteröintireitti
Norjaan suuntautuvat kaupalliset elintarviketuonnit ilmoitetaan ja rekisteröidään Mattilsynetille, Norjan elintarviketurvallisuusviranomaiselle. Tämä on menettelyn painopiste, ja siellä ovat norjalaisen tuojan omat velvoitteet. Toimittajalle käytännön seuraus on, että dokumentaatiopaketin on palveltava norjalaista ilmoitusta, ei EU-ilmoitusta — useimmissa tapauksissa sama taustalla oleva näyttö, mutta eri kohde sille. Koska itse turvallisuusstandardit ovat EU:n mukaisia, toimittaja, joka jo noudattaa eurooppalaista dokumentaatiokuria, ei aloita tyhjästä; se vain suuntautuu uudelleen.
Missä tullit ovat, ja missä eivät
Norjan tuontisuoja noudattaa selkeää logiikkaa: se on korkea sille, mitä maa tuottaa itse, ja matala tai olematon sille, mitä se ei tuota. Liha, maitotuotteet ja vilja ovat vahvasti suojattuja. Kuivatut hedelmät, pähkinät, tee ja mausteet — joita mitään Norja ei viljele — kohtaavat matalia tai nollatulleja, minkä vuoksi nämä kategoriat hallitsevat realistista tuontilistaa turkkilaiselle toimittajalle. Jalostetut elintarvikkeet kuten makeiset voivat kantaa kohtuullisia tulleja, joten tariffi on tarkistettava tuote kerrallaan, ei pääteltävä kategoriasta. Turkki toimittaa jo Norjaan oliiveja, oliiviöljyä, kuivattuja hedelmiä, palkokasveja ja mausteita, joten kyse on toimivasta kauppareitistä eikä teoreettisesta.